maanantai 27. toukokuuta 2013

Olen sitten nähtävästi uinunut talviunilla eikä blogi ole päivittynyt itsestään. Ei se mitään, täällä ollaan edelleen. Mitään isompaa ei oikeastaan meidän elämässä ole tapahtunut, voisi sanoa että kaikki on mennyt oikein hyvin. Valpuri täytti kuukausi sitten kolme vuotta ja juhlimme päivää hiekkakuopilla:


Valpurin rakkain juoksukaveri on kuvassakin näkyvä punainen frisbee. Tyttö on sen omistajana jopa miltei maaninen, eikä suostu päästämään siitä irti. Joudunkin odottamaan kunnes mielenkiinto lelusta hetkeksi herpaantuu ja nappaamaan sen salaa pois. Valpu myös juoksisi tämän perässä varmaan siihen asti että taju menisi kankaalle, joten piilotan frisbeen kuoppailun lopuksi kassiin piiloon. Autossa lelu ei enää kiinnostakaan. Jatkoimme myös vanhaa lempiharrastustamme, eli agilityä, talvella. Valpuri on edelleen yli-innokas, joka välillä tuottaa minulle hieman päänvaivaa, sillä tyttö ehtii jo omavalintaiselle seuraavalle esteelle (yleensä puomi) ennen käskyäni. :D Rataa mennessämme Valpun toilailut alkavat naurattaa niin paljon, että joudumme välillä vähän hengähtämään. Koiralla kuitenkin on selvästi todella hauskaa ja niin voin sanoa milnullakin olevan!
Harrastammekin lajia leikkimielellä ja omaksi iloksi, joten en ole kiinnittänyt suurempaa huomiota kontakteihin sun muuhun hienosäätöön. Kesän ajan treenaamme seurassa ulkokentällä ja saamme myös osallistua vapaavuoroille.
Vinttikoiramaiset harrastukset herätämme talvilevolta ensi viikolla kun pentutreenit starttaavat. Valpurihan ei pentu enää ole, mutta koska emme ole edes kokeilleet kopista lähtöä, on se paras hoitaa käsivieheen kanssa. Sen jälkeen olisi luvassa sitten kokonainen kierros moottorivieheen perässä. Me edistymme hitaasti, mutta varmasti. Maastopuolella olemme siinä mielessä paremmassa tilanteessa, että Valpu starttaa ensimmäisissä kilpailuissaan kolmen viikon päästä. Pääsimme jokunen viikko sitten harjoittelemaan juoksemista kaverin kanssa ja se meni niin hyvin, että uskalsin ilmoittaa kisoihinkin. Treenarina olen vieläkin ihan aloittelija ja todella epävarma siitä missä mennään. Valpu on kuitenkin liikkunut kevään kiiman jälkeen paljon vapaana, eikä sitä oikeastaan lannista kuin kuumuus. Huomenna testaankin palautusjuomaa agitreenien jälkeen.
Näyttelyt ovat meidän osalta aika pitkälti pulkassa tai ainakin tauolla. En ole itse harrastukselle niin kovasti syttynyt, että haluaisin sen enempää tapahtumien perässä reissata. Kesän aikana osallistumme varmaan muutamiin lähitienoon karkeloihin, mutta kyllä tämä juoksutouhu on enemmän minut vienyt mukanani! Päivittelen varmaan seuraavalla kerralla sitten kisakuulumisia.. Huh, jännittää jo nyt!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti