Olen haaveillut salukista aina, niin kliseiseltä kun se kuulostaakin. Salukissa on kiteytynyt jotenkin koko koiramaailman eleganssi ja ne ovat mielestäni vaikuttaneet jopa epäkoiramaisilta; villeiltä ja vapailta (ja sitä ne ainakin tämän yhden salukin otannalla ovatkin!). Jos rinnastaisin koirat hevosiin, olisi saluki ehdottomasti lapsesta saakka ihailemani arabialainen. Ja samoilta seuduiltahan ne ovatkin kotoisin. Valpurin tultua taloon olen sitten päässyt tutustumaan rotuun lähemmin. Näiden neljän vuoden aikana olen jututtanut ties kuinka monia salukinomistajia ja kysellyt kaikki mahdolliset mieleen nousseet kysymykset miten naiiveilta ne ikinä ovatkaan vaikuttaneet. Kuitenkin tämä lähestymistapa on tuntunut toimivan ja olen saanut kuulla ties kuinka monia salukimaisia tarinoita niin hyvässä kuin pahassakin. Tuntuu että rodun sisällä luonteissa on todella paljon variaatioita, joka saikin minut epäröimään. Mitä jos juuri minulle tulisi pelokas tai agressiivinen koira? Pärjäisinkö nuoren, ison tyypin kanssa, joka vaatisi ihan hirmuisesti liikuntaa (vapaana), tekisi mahdollisesti kotona suurempaakin remonttia ja saattaisi kärsiä pahasta eroahdistuksesta? Sen itsestäni tiesin, että pinna minulla on pitkä kuin nälkävuosi ja huumorintajua riittää ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Olin miettinyt Valpurille kaveria jo pidemmän aikaa. Olen aina ajatellut että koiralla pitää olla lajitoveri ja vinttikoiralla juoksukaveri. Muutettuani pois Helsingin urbaanista sykkeestä aloin ihan tosissani seurailemaan ilmoituksia kotia etsivistä vinttikoirista ja aika äkkiä silmiini pisti ilmoitus Binahista. En heti ottanut kasvattajaan kuitenkaan yhteyttä, mutta huomasin ajattelevani koiraa alituiseen. Niin kaunis oli sen kuvasta läpitunkeva katse ja niin surullinen tilanne laumassaan vanhempien narttujen kiusaamana. En ehkä ollut ihan tosissani miettinyt salukin ottamista, vaan toisen whippetin. Kirjoitin kuitenkin Binahista kyselyn, ehkä ajatellen saavani kieltävän vastauksen tai tytöstä paljastuvan jotain sellaisia piirteitä, jotka ehdottomasti poissulkisivat sen ottamisen. Mitään tällaista ei kuitenkaan tapahtunut, vaan päin vastoin. Meillä synkkasi heti kasvattajan kanssa tosdella hyvin ja hän kertoi erittäin totuudenmukaisesti koirasta kaiken mahdollisen, mitään kaunistelematta. Hän kannusti minua tutustumaan rotuun vielä tarkemmin ja miettimään rauhassa. Lopulta kuitenkin nakkasimme Valpurin autoon ja matkustimme tyttöä tapaamaan. Ainoa ehdoton syy, jonka takia olisin samantein hylännyt ajatuksen Binahista, olisi ollut se ettei Valpurin kanssa olisi synkannut. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan koirat erittäin rauhallisesti tekivät tuttavuutta keskenään eikä pellollakaan vapaana esiintynyt muilutusta. Jatkoimme yhteydenpitoa ja Binah saapui meille koeajalle muutaman viikon päästä.
Binsku osoittautui erittäin reippaaksi tapaukseksi. Se jäi meille nätisti ja koirat hakeutuivat aika saman tien toistensa läheisyyteen. Valpun ja Binahin luonteet eivät ihan täysin kohtaa siinä mielessä että niillä olisi yhteisiä paineja tai lelun repimisiä. Molemmat leikkivät sisällä, mutta vierekkäin ja omilla leluillaan. Ulkonakaan tytöt eivät ota kontaktia leikkien tai painien, mutta juoksevat tukka putkella yhdessä (Valpuri ajaen Binskua) ja tutkivat maastoa yhdessä. Tavallaan odotin leikkimistäkin, mutta kaikkea ei kai voi vaatia? Laumautumista on kuitenkin tapahtunut, mikä on nähtävissä ehkä vähän ikävämmissä merkeissä. Valpu ja Binah siis tykkäävät yhdessä jahdata ja muiluttaa pienempiään. Tämä on kuitenkin jäänyt vain yhteen kertaan ja kerrasta on opittu, enää en päästä tuollaisia tilanteita syntymään. Noh, joka tapauksessa tytöt saavat ulkoilla paljon vapaana ja painella omaa tahtiaan menemään. Binah ei pysy lähelläni, jonka takia saan tarkkaan valita ajan ja paikan jolloin/jossa ulkoillaan. Onneksi lähiseuduilla lääniä piisaa. Kotona Binah on ollut nätisti, ensimmäisten viikkojen muutaman protestipissan jälkeen ei ole tapahtunut tuhoja. Kerron myöhemmin lisää tytön luonteesta, nyt iski vain pikainen inspis päivittää kuulumisiamme. :) Kamera on ollut lenkeillä mukana valitettavan vähän, sillä olen metsässä keskittynyt lähinnä pitämään silmät ja korvat avoinna vastaantulevien koirien varalta. Binskis on niiiin paljon Valpuri valppaampi ja korkeampi, että saan olla todella skarppina jottei häiriköidä muiden lenkkeilyrauhaa.
