maanantai 1. syyskuuta 2014

Hui hai, helmikuussa viimeksi olen täällä kuulumisiamme jakanut. Taitaa olla aika päivittää, sillä paljon on tapahtunut. :)

Kevät meni meillä ihan perusmeiningillä ja ilmoittelin Valpua heti kauden ensimmäisiin maastokisoihin odottavin mielin, sillä Valpuri oli koko kevään jumppaillut reippaasti ja ennenkaikkea pysynyt terveenä.

                                          c. Anni Huuskonen



Ensimmäinen koitoksemme otti paikkansa Iitissä kalseassa ja osittain räntäsateisessakin säässä. Hiekkakuopat näyttivät kuitenkin olevan hyvässä kunnossa, eikä rata vaikuttanut liian haastavalta. Samaa ajatteli Valpuri. Likka lähti salamana vauhtiin, mutta päättelikin vieheen kulun omalla tavallaan ja ennusti sen tulevan takaisin heti ensimmäisen kumpareen takaa. Miksi vaivautua kiertämään pidempää reittiä, kun pupu todistettavasti ei katoa kuopan reunojen yli? Tämä ajatuskuvio jatkui sitten radan loppuun saakka, eikä pisteitä tainnut kertyä edes kahta sataa Valpurin pottiin. Koska ilma oli kurja, eikä kisoja tehnyt mieli seurata jäätävässä sateessa, olin tavallaan helpottunut ettei meidän matkaseuralaisenkaan pisteet finaaliin asti riittäneet ja pääsimme kotiin viettämään vappua tiukasti vilttiin kääriytyneinä.
Heti seuraavana viikonloppuna koitti toiset kisat Mustialassa, jolloin taas sää meitä suosi ja kevätaurinko helotti taivaalta. Valpuri juoksi nopean whippetin parina ja yli puoleen väliin meno näyttikin todella hyvältä ja koirat kirmasivat rinta rinnan. Tyypit katosivat kumpareen taakse, näkyviin tuli taas ensin viehe, sitten kilpakumppani, mutta ei yhtään Valpuria. Kaverin päästessä maaliin rättiä retuuttamaan, ilmestyi kumpareen takaa ensi valtavat, hörössä olevat korvat ja sitten kovin ihmeissään ja täpinöissään pupua etsivä, tutun näköinen koira. Valpu oli siis kadottanut vieheen ja loppupeleissä keräsi 31 pistettä. Päätin tämän suorituksen jäljiltä laittaa maastoilumenot tältä kaudelta pulkkaan ja siirtyä suosiolla ovaalille.

Kartanon tiistaiharkoissa eivät säät meitä suosineet ja parikin kertaa harkat jouduttiin keskeyttämään rankan sateen vuoksi. Valpu sai kuitenkin kesäkuussa pari onnistunutta ryhmälähtöä, joten uskalsin ilmoittaa koiran ensimmäisiin ratakilpailuihinsa, Kartanon kannun kyljessä järjestettävään sijoituskilpailuun. Valpun matka 350m hujahti täyteen kuuden koiran mittelöön ja valitettavasti kaikki muut kilpakumppanit olivat ratalinjaisia, joten tiesin Valpun näkevän pelkät perävalot. Iloksemme paikan päälle oli kuitenkin saapunut mahtavat kannustusjoukot ja hyvillä mielin lähdin Valpu lämmittelemään. Startti sujui ongelmitta, vaikka vähän toki valjaiden kanssa sähläsin ja ne meinasivat uhkaavasti jopa ajautua koppiin. Sain kuitenkin oven kiinni ja pian portti pamahtikin auki. Yllätyksekseni Valpu lähti sieltä kuin salama, ihan samaan aikaan muiden kanssa. Meillä siis on lähdössäkin ollut pientä epävarmuutta, kröhöm. Vasta ekalla pitkällä suoralla Valpu jäi vauhdissa selvästi jälkeen ja takakaarteessa jo todella kauas. Iloisin mielin tyyppi kuitenkin juoksi aina maaliin asti ja olisi jatkanut vielä siitä eteenpäinkin.. Juoksin sitä huutelemaan ja pääsimme onnistuneesti jäähdyttelemään. Valpun aika taisi jäädä sinne 25:n sekunnin reippaasti huonommalle puolen, mutta se onkin ihan toissijaista. Saimme molemmat kivan kokemuksen ja ensi kaudella katselen sitten etanalähtöjä jotta koira pääsisi pinkomaan vertaisessaan seurassa. Tältä kaudelta ne jäivät, kun päätin ettemme kuitenkaan Kartanoa pidemmälle kilpakentille lähde.

Sitten tapahtui suurin elämänmuutoksemme ja muutimme pois Helsingistä. Valpu kotiutui uuteen asuntoon oikeastaan samantien ja mulle napsahti viikko lomaa, joten pääsimme nautiskelemaan lähiympäristön mahtavista ulkoilumaastoista. Täällä siis peltoa ja metsää piisaa. Valpu on päässyt juoksemaan vapaana miltei päivittäin, meillä on ollut kavereita hoidossa ja olemme muutenkin tykästyneet kovasti tähän uuteen ympäristöön. Sanoin muuttaessani tämän olevan väliaikaista, mutta saa nähdä. ;) Ainakaan ihan heti en Helsingin sykkeeseen kaipaa.





Muitakin muutoksia on luvassa, mutta niistä lisää myöhemmin. ;)

Ps. Unohdin päivittää sen edellisessä tekstissäni mainitseman uuden, ihan erilaisen jutun. Valpuri on siis nykyään virallinen, Kennelliiton hyväksymä kaverikoira! :) Oon niin mielettömän ylpeä tästä jutusta ettei sanat riitä. Kävimme viime kevään säännöllisesti muutamassa vanhainkodissa asukkaita piristämässä ja Valpu oli kovin tykätty koirakaveri. Toiminta on nyt meidän osalta tauolla, sillä täällä uudessa kaupungissa ei ole vielä ainakaan ryhmää jonka kanssa vierailla. Mutta toivottavasti jossain vaiheessa pääsisimme tätä tärkeää tehtävää jatkamaan.