perjantai 18. marraskuuta 2011

Koiranäyttelyistä.

Valpurin näyttelyura korkattiin epävirallisessa whippetnäyttelyssä, Piccolo Eventossa, 13.8.2011. Päivä kului suurinpiirtein niin, että istuttiin kehän laidalla ja seurattiin mitä siellä kuuluu tehdä. Osallistuimme junioriluokkaan, jossa oli kolme nuorta narttua. Kaikki meni erinomaisen hyvin pöydällä seisomiseen asti, joka ei meiltä onnistunut.. Onneksi tuomari oli ihanan kannustava ja saatiin kuitenkin hyvää palautetta. Sijoituimme toiseksi ja saimme kotiin muistoksi pinkin pokaalin (sekä 2kg Royal Caninia, jota meillä ei syödä- pitäisi antaa lahjakortti eteenpäin).
Seuraava näyttelymme oli SVKL:n päänäyttely 18.9. Tampereella. Matkustimme sinne edellisenä päivänä ja yövyimme ystäväni vanhemmilla Petsamossa ihanassa omakotitalossa. Kävimme lauantai-iltana katsastamassa Kaupin vinttikoiraradan sijainnin sekä lenkkeilimme ympärillä olevissa metsissä. Sunnuntaina olimme näyttelyalueella jo heti aamulla ja kiertelimme siellä 'hieman' eksyneinä. Valpuri shoppasi pari takkia ja linnoittauduimme sitten kehän vierelle. Kasvattajamme Taru tuli puolenpäivän aikoihin ja sain häneltä erittäin positiivista palautetta koirastani. Hän oli lupautunut nayttämään Valpurin ja treenaili hetken sen kanssa. Heidän mennessä kehään piilouduin teltan taakse ettei Valpuri pyrkisi luokseni ja valitettavasti jouduin missaamaan heidän esityksensä. No, he tulivat hyvillä mielin kehästä, sillä Valpuri oli voittanut luokkansa (juniori) ja sai vielä SA maininnan! Loppukilpailussa ei kuitenkaan tyttö sijoittunut. Tässä tuomarin ( Niksa Lemo, Kroatia) arvio:

'Strong female, LC. (?) size, nice face. Good bodylines. Very nice, sound movement.'

Seuraavaksi suuntaamme kohti Lohjaa, whippet-tapahtumaan, 26.11. Tämä on taas minulle hyvää harjoitusta koiran esittämiseen!

Tässä yksi facebookista löytämäni kuva, kuvaajaa en valitettavasti tiedä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti